Seurakuntien nuorisotyö

Tietosisällöt

Seurakuntien nuorisotyön toimintatilastossa esitetään tilastotietoa seurakuntalaisille ja muille alueen nuorille ja nuorille aikuisille (7–14, 15–17 ja 18–28 v.) suunnatusta toiminnasta: tilaisuuksista, retkistä ja leireistä, ryhmistä sekä kohtaamisista.Toimintatilaston tiedot kerätään seurakuntien tilastotallennusten pohjalta. Tiedon keruutavasta johtuen toimintatilastossa saattaa olla erilaisista manuaaliseen tallennukseen liittyvistä syistä johtuvia epätarkkuuksia ja puutteita, mikä on hyvä ottaa huomioon tilastojen tulkinnassa.

Tapahtuma voi olla tilaisuus (esim. luento tai konsertti), retki, leiri, ryhmä tai kohtaaminen. Osallistujien lukumäärä tarkoittaa missä tahansa tapahtumassa kaikkia osallistuneita, myös työntekijöitä, kuorolaisia ja muita vapaaehtoisia. Ryhmän osalta osallistujamäärä on keskimääräinen kokoontumisissa olleiden lukumäärä, ja kohtaamisten osalta kohdattujen henkilöiden lukumäärä.

Visualisointi sisältää tiedot ainoastaan luterilaisen kirkon nuorisotyön osalta.

Visualisoinnin tekninen toteutus ja kehittäminen: Tuomo Halmeenmäki / Kirkkohallitus

Seurakuntien nuorisotyö
Siirry sivun alkuun